22.5.2013

Marja Rautanen

Tuhannet kiitokset

Urkuri Matti Hannulan tuntevat kaikki! Tai ainakin melkein, niin monta vuosikymmentä hän on vaikuttanut tamperelaiseen kulttuurielämään. Matti Hannula syntyi Elimäellä tavalliseen savolaiseen perheeseen vuonna 1943. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Matti ja hänen siskonsa.

Mitkä olivat ne lapsuuden eväät, jotka ovat kantaneet näin pitkälle?  Matti Hannula muistaa äidin laulun. Äiti lauloi askareita tehdessään.

 – Kotini oli uskonnollinen.  Äiti kävi paitsi kirkossa, myös muissa hengellisissä tilaisuuksissa. Isä oli vakaita kirkon miehiä.

Oli harvinaista, että Hannulan perheessä oli myös radio. Matti muistelee, miten hänen vanhemmillaan oli tapana laulaa iltahartaudet: he lauloivat muutaman säkeistön radion soidessa, napsauttivat sitten radion pois ja jatkoivat laulamista.

Kirkossa hienointa olivat Matin mielestä urut. Vanhemmat istuivat penkissä lapset välissään.  Matti muistelee, että hän oli nelivuotias, kun äiti antoi luvan mennä katsomaan urkuja.  Hämmästys oli suuri, kun urkuri soitti sekä käsillä että jaloilla. Uran valinta taisi olla valmis.

Matti Hannula haki ja pääsi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolle. Häntä opettivat professorit Ensio Forsblom ja Matti Tuloisela. Tuohon aikaan kouluttaminen oli aikamoinen ponnistus. Isä rahoitti opinnot kanttorintutkintoa varten.  Mutta kun Forsblom ehdotti, että nuori mies tekisi diplomitutkinnon heti perään, Matti päätti, että hän ei enää pyydä vanhemmiltaan apua.

Joka tapauksessa vaatimaton koti antoi Matti Hannulalle juuret ja siivet. Hän on matkustanut ympäri Eurooppaa sekä Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Hänestä on tullut kosmopoliitti.

Hannula on saanut joukon tunnustuksia, kuten vuonna 2007 tasavallan presidentin myöntämän musiikkineuvoksen arvonimen. Palkinnot eivät kuitenkaan ole Hannulaa ylpistäneet. Hän on ollut valmis auttamaan toisia niin ammatillisesti kuin muullakin tavalla.  Nyt odottaa eläke, mutta tuskin Matti Hannula malttaa meitä kokonaan jättää.

Matti Hannula soittaa läksiäiskonserttinsa Tuomiokirkossa 26.5. kello 18.

Vettä ja saippuaa

EU-kerjäläiset tulevat tänne Pohjolaan joka kevät, onhan heillä liikkumiseen täysi oikeus. Kun muutama viikko sitten kerrottiin, että Tampereen seurakuntien diakoniatyö tarjoaa kahdesti viikossa kerjäläisille tilan peseytyä ja pestä vaatteita, monet ihmiset olivat siitä hyvillään. Tulijoilla on mahdollisuus saada joskus myös ruokakasseja, EU-alueella kun ollaan.

Kaikkiaan kustannuksia on laskettu koituvan viidessä kuukaudessa 700 euroa. Uskon, että kesäaikaan on mukava saada peseytyä kunnolla.  

Moni on myös ehtinyt närkästyä tästä 700 euroa maksavasta palvelusta. Summa on pieni, kun vertaa sitä Tampereen seurakuntien diakoniakeskuksen talousarvioon, joka on reilut kolme miljoonaa euroa vuodessa.